Istun täällä olkkarissa mielettömän kirkkaassa auringonpaisteessa ja kuuntelen lasten ääniä pihalta. Meidän sisäpihalla on pieni tarha, joten päivittäiset kiljunnat ja peuhaaminen ovat tulleet jo tutuiksi.
Tällä viikolla mua on hämännyt suunnattomasti, etten tiukoista yrityksistä huolimatta tajua lukuisia ylisanoja vuotavia kritiikkejä elokuvalle No country for old men. Kun se oikeasti oli vain pangpangpang! Elokuvallisuudesta sitä voi kiitellä. Mutta tunteiden herättäminen, hahmojen taustoitus ja niiden keskinäiset suhteet jäivät ihan tyhjiksi. Se, että sheriffi ei ymmärrä nykymaailman väkivaltaa, eikä lopulta jaksa siitä enää kiinnostua, tulee selväksi jo alkumetreillä. Mutta tärkein eli väkivallan oikeutus - tai ainakin yritys selittää sen silmittömyyttä - jää tarinasta täysin uupumaan.
Sitä paitsi todistin Oscar-gaalassa Coenin veljesten ylimielisyyttä, joka ei mennyt ujouden piikkiin. Jos ei osaa sanoa mitään palkinnon pokkaamisen yhteydessä tai ei kärsi liikutuksesta, joka estää lausumasta kiitoksia, ei ole ansainnut pokaalia.
Ei siis ihme, että äänestin Hesarin päivän kysymyksessä eitä kysymykseen, onko Oscar-palkinto tae hyvästä elokuvasta. Näin tein kyllä jo ennen kuin näin kyseisen pätkän. Tuntuupa siltä, ettei tartte enää koskaan valvoa koko yötä gaalaa seuratessa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti