Natiaisten maailmasta

Onneksi eilinen oli vain pahaa unta! Melkein 10 astetta auringonpaistetta vaihtui yön aikana lumipeitteeseen ja kunnon myräkkään. Päivä menikin pienoisen paniikin vallassa, eikä ensilumi todellakaan tuntunut muulta kuin väärältä. Huh, tänään tapahtui paluu normaaliin, kevään tuloa vahvasti enteilevään liverrykseen.

Säästä on niin helppo vääntää juttua. Mutta kun se ON niin tärkeä asia! Pääsiäisvieraille haluan ehdottomasti tarjota kaupungin, jossa on mukava kuljeskella. Viime pääsiäinen kun meni lumisateessa, niin ei voi olla samaa tuuria toistamiseen.

Täällä on kaupat täynnä valtavia pääsiäismunia. Mutta ei suklaisia, kuten kotona, vaan pahvisia. Ruotsalaiset on irtokarkkien vannoutuneita faneja ja pääsiäisenä niitä mussutetaan kilokaupalla. Muuten kai pöytä on katettu suunnilleen samoin. Mämmiäkin löytyy pakastealtaasta!

Opeurakka on pistänyt tosissaan miettimään omaa kouluaikaa. Opettajaa kunnioitettiin, kenties liiaksikin, eikä olisi tullut mieleenkään huudella edes sijaiselle päin naamaa. Ja valehtelu, se taitaa näillä koululaisilla olla pääaineena. Ei opena voi ryhtyä epäilemään jokaista sanaa, kyllä mun on pakko pystyä luottamaan siihen, ettei ne kuseta mua kuus-nolla. Nojaa, eilisen jälkeen tuli selväksi, ettei mikään ole liian pyhää valehtelulle. Kunhan silmät on kirkkaat, voi suusta päästellä aivan mitä tahansa.

Vähän kyllä tekee mieli muistuttaa, ettei Suomen koulusysteemin arvosanameininki ole jäänne kuritushuoneelta vaan ihka oikea keino pitää natiaiset aisoissa. Vaikka opella ei ole auktoriteettia, niin ehkä ysiluokan kevättokari kannattaisi nelostenkin pitää mielessä. Se kun voi valehtelematta olla joko avain tulevaan tai paluu menneeseen.

Naapurissa tekstaillaan

Ne kerrat, kun Suomi pääsee täällä uutisiin, on aika harvassa. Paikallinen lehti voi ylpeillä ulkomaansivujen määrällä, muttei sillä, että se kertoisi kovinkaan usein naapurimaan kuulumisista. Auvisen jälkeen uutiskynnyksen murtaa Kanerva, jonka tekstiviestijupakka on lehdessä kolmen värikuvan kera. (Voitte arvata, ketkä ovat kuvissa?) Juttu on kirjoitettu sopivan ironiseen sävyyn; siinä kerrotaan, ettei kerta ole miehelle ensimmäinen ja että hän on puoluetovereilleen taannoin luvannut "olevansa varovaisempi siivottomien tekstareidensa lähettelyssä". Ei siinä mitään, mutta ilman ainuttakaan suoraa lainausta toimittaja päättää kertomuksensa muistutukseen, että Suomen pääministerillä tuskin on asiaan kommentoitavaa: hän kun itse lopetti suhteensa Ruususeen tekstiviestillä.
Aaaargggh!!! Edusta sitten tätä kansaa.

Mun oma puhelin ei pahemmin tekstareista piippaa. Koitan saada edes jotakin neuvoja arvon opettajarouvalta, jonka nelosluokan puikkoihin hyppään huomenna. Viikon sijaistus alkaa matikalla ja mun pitäis osata niille kertoa päivän aiheesta eli geometriasta! Herregud! Viime viikolla punastelin takarivin kuunteluoppilaana, kun ope käsitteli alkeellisia murtolukuja. Olen unohtanut aivan kaiken. Opettajan opas saa kyllä viikossa hiirenkorvat.

Pitäkäähän peukkuja!

Veckans bästa

Oijoijoijoi! Tuohon huudahdukseen on tiivistettävissä tämä viikko. On varsin eri asia marssia aamuisin tuttuun työpaikkaan kuin päivästä toiseen näyttää parhaimmat puolensa milloin missäkin. Haastatteluja on onneksi nyt alkanut sadella. Toiset on pikadeittaustyylillä sisään-ulos, mutta tämänpäiväinen oli reilun tunnin suoraa kysymyspatteristoa. Pakko vaan jaksaa painaa.

Eilinen oli mielenkiintoinen päivä, kun vietin sen suomalaisella koululla. Neljäs- ja ekaluokkalaiset sai musta vieraan luokkaansa. Jokaisen pitäisi aikuisiällä käydä koulussa! Ei niitä lapsia voi ymmärtää, jos ei näe niitä "työssä". Siellä ne keskittyy, pinnistää ja oppii omalla tavallaan. Varsinkin nelosissa oli mielettömät kokoerot: pari pienenpientä ja langanlaihaa tytöntylleröä vieressään puolet isompia ylipainoisia poikia. Ruokalassa en voinut kuin ihmetellä, kuinka ne pienenpienet ei kuin närppineet ruokaansa. Kuinka ne jaksaa koulupäivän sillä määrällä?! Yläastelaisilla näytti olevan hieman eri meininki. Ennakkoluulot nosti päätään, enkä häpeä tunnustaa, että luulen ongelman syyn olevan liian tiuhaan käyvässä mäkkärin ovessa.

Open rooli on paljon enemmän kuin miltä se pinnalta näyttää. Open pitää olla näyttelijä, kekseliäs ja viitseliäs neropatti, jolla on vastaus kaikkeen. Mulla oli naurussa pitämistä, kun ekaluokka istahti puoliympyrän malliin ja keskusteli edellispäivän visiitistä maatilalla. Yksi tytöistä oli keskellä anaalivaihetta, kun se joka väliin tunki pissaa ja kakkaa. "Ällöä, jos lehmä kakkaa, kun sitä lypsetään", "Ehkä se maatilan isäntä saa pissaa päällensä, kun lehmä ei osaa pidättää". Ja sokerina pohjalla: "Kanske vill han även ligga med sina kosor?" Kröhöm, tossa on todellakin kaksoismerkitys, mutta ope selvitti tilanteen mainiosti kertomalla, että entisaikaan maanviljelijät tosiaan nukkuivat eläintensä kanssa pysyäkseen lämpiminä.

Open tärkein ominaisuus on siis unohtaa lapselliset mielleyhtymät.

Asiasta toiseen: Viikolla etsin Tumpille sopivaa paitaa duuni-iltamiin Tukholmassa. Löysin teemaan "Göteborgin haarakonttori pukeutuu håkaneiksi" sopivan topin Emmauksesta. Olipa hauska hetki, kun huomasin henkarissa mun takin! Siinä se roikkui koristettuna 149 kruunun hintalapulla. Eipä tullut sitä ikävä, mut oli kiva huomata, et systeemi niin sanotusti toimii.

Suomea en muuten kuule täällä ikinä, joten kouluvisiitti oli mukavaa vaihtelua. Sitä paitsi ne ei yhtään ihmetelly mun ruotsia, koska ne on niin tottuneita moneen tapaan puhua molempia äidinkieliään. Niin että tiedoksi sulle vaan Hönö: väärin voi olla myös oikein : )

Myös pokaali pitää ansaita

Istun täällä olkkarissa mielettömän kirkkaassa auringonpaisteessa ja kuuntelen lasten ääniä pihalta. Meidän sisäpihalla on pieni tarha, joten päivittäiset kiljunnat ja peuhaaminen ovat tulleet jo tutuiksi.

Tällä viikolla mua on hämännyt suunnattomasti, etten tiukoista yrityksistä huolimatta tajua lukuisia ylisanoja vuotavia kritiikkejä elokuvalle No country for old men. Kun se oikeasti oli vain pangpangpang! Elokuvallisuudesta sitä voi kiitellä. Mutta tunteiden herättäminen, hahmojen taustoitus ja niiden keskinäiset suhteet jäivät ihan tyhjiksi. Se, että sheriffi ei ymmärrä nykymaailman väkivaltaa, eikä lopulta jaksa siitä enää kiinnostua, tulee selväksi jo alkumetreillä. Mutta tärkein eli väkivallan oikeutus - tai ainakin yritys selittää sen silmittömyyttä - jää tarinasta täysin uupumaan.

Sitä paitsi todistin Oscar-gaalassa Coenin veljesten ylimielisyyttä, joka ei mennyt ujouden piikkiin. Jos ei osaa sanoa mitään palkinnon pokkaamisen yhteydessä tai ei kärsi liikutuksesta, joka estää lausumasta kiitoksia, ei ole ansainnut pokaalia.

Ei siis ihme, että äänestin Hesarin päivän kysymyksessä eitä kysymykseen, onko Oscar-palkinto tae hyvästä elokuvasta. Näin tein kyllä jo ennen kuin näin kyseisen pätkän. Tuntuupa siltä, ettei tartte enää koskaan valvoa koko yötä gaalaa seuratessa.