Ulkomailla vai ei?

Jaa-a. On se vaan kumma, kuinka välillä sitä unohtaa täydellisesti olevansa täällä Swedulassa ja sit toisinaan ruotsalaisuus hypähtää täysillä silmille. Tai korville, kuten paikallisia radiokanavia ihmetellessä. Miten ne voikin puhua niin siirappisesti? Ja kenen luvalla ne kertoo "vitsejä", jotka on oikeesti huonompia kuin mun omat puujalkaversiot. Ne raaputtaa partaansa mikkiä vasten ja vertaa, keneltä kuuluu eniten ääntä. Ja voi sitä riemua, jos se onkin naispuolinen äänenantaja, jonka parta on äänekkäin, tsiisus.

Ja sit toisaalta tämä kaikki on niin suloista. Niin esimerkillistä: ei koroteta ääntä, ei näytetä tunteita (ainakaan negatiivisia), snakataan ja fiikataan ja puhutaan siitä, kuinka on juuri tultu treeneistä ja kuinka GI-dieetti on purrut. Ja sitten nauretaan taas ja pöyhötetään jo ennestään pöyhkeää tukkaa.

Aivan mieletön kokemus oli osallistua "tanssi niin kuin juuri sinä haluat" -tyyliselle jumppatunnille, jossa kaikenikäiset ja -kokoiset naiset ja MIEHET skaakkasivat rumppaansa milloin Justin Timberlaken milloin egyptiläsirytmien tahtiin. Olinkohan mä ainoa, joka aluksi ei meinannut kehdata olla siellä?! Sitten rytmit ottivatkin jo huomaansa ja mulla oli todella hauskaa. Ylitin siinä sitten suomalaisen luonteenlaadun rajoja.

Onneksi kaiken kaikkiaan olen tuntenut itseni tervetulleeksi - ihan oikeasti. Jos jonkun mielestä olen outolintu rehellisine vastauksineni ja melankolisine kommentteineni, niin siitä vaan. En ala valehdella muille, koska silloin toden totta valehtelen itselleni.

Jotkut päivät on hyviä. Toiset taas huonompia. Aivan kuin kotimaassakin.