Lahden toisella puolella sijaitsee nyt Luikkiksen koti. Kodiksi tätä olen yrittänyt nämä päivät saada avaamalla säkkikaupalla pussukoita, joiden kätkökset pitäisi yrittää tänne mahduttaa. Ilmeisen hyvin olen siis Vallilan-kodin tyhjentänyt...
Kodin tuntua toi myös aamuinen Hesari, joka koko sunnuntain komeudellaan osoittautui melkoisen työlääksi sisään tungettavaksi. (Voin myöntää, että tuo meteli mut lopullisesti aamulla herätti). Tiistai olkoon siis tästä lähin sunnuntai!
Matka meni hyvin, kiitos mahtavan Volvon ja luotettavan kuskin, joka ei hämääntynyt siitä, ettei nähnyt kuin sivuilleen. Ajokättä ei kuulemma edes pakottanut etupenkkien väliin ängetty viimeinen laukku. Uskomaton urotyö, kiitos vielä kerran!
Laivalla nautimme pitkän kaavan mukaan buffétarjonnasta. Uutta mulle oli, että viinihanat oli korvattu pöytiin kannetuilla viinipulloilla. Ei lainkaan huono homma! Yökerhoshowna oli biitlesit, muuten hämäävänkin aidon näköiset paitsi Ringo, joka oli kaulaton ja näytti siltä, et saa kohtauksen hetkenä minä hyvänsä. Niin sitä vaan menneisyys seuraa perässä, kun ensimmäiset ihmiset, joihin törmättiin oli Pardian asiamieskööri, joka biletti keskusjärjestön häppeningeissä. Onneksi ne tajusi, että en sillä kertaa ollut risteilemässä järjestön edustajana : )
Viikonloppuna nautittiin meidän uudesta sohvasta, joka vetää neljä isompaa ja pienempää ja videotykin SUURESTA kuvasta. Shoppauskin onnistui yli odotusten: miehet osteli ja naiset odotti sovituskopeilla kärsivällisinä. Ihmeteltiin ihmisten tyylejä (miehillä edelleen nakinkuorihousut ja naisilla reilun kasarihenkistä). Spar Hotel Majorna osoittautui järkeväksi majoituspaikaksi (ottakaa nyt vihje vastaan!) ja Göteborg sai turisteilta kiitettävän arvosanan näin talvellakin.
Huomenna menen katsomaan, mitä rekryfirmalla on tarjottavanaan. Uskomatonta, mutta haastattelu asiakaspalvelutyöhön vie noi kaksi tuntia! Mielenkiinnolla odotan, mitä ne oikein keksii multa kysyä...
Olkoon tämä nyt virallinen tiedotuskanava meilien, naamakirjan, chatin ja Skypen lisäksi. On tämä teknologia ihmeellistä!
Sköt om er!
tiistaina, helmikuuta 12, 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti