perjantaina, tammikuuta 04, 2008

Valmistelua

Nyt se tuntuu konkreettiselta. Ai mikä? No, muutto Ruotsiin. Varasin päheästi Siljalta hytin ja autopaikan ja samalla aatokset eksyivät jo laivan tunnelmiin. Mahtavaa, ettei edessä ole Viikkarin teinipurkki vaan päästään leppoisasti meren taakse. Sitten voikin alkaa suunnitella viikonlopun menoja, sitä, kuinka serkkua ja kuskia parhaiten viihdytetään Ruotsinmaalla.

Edessä on kirpputoria, nurkkien siivousta ja pakkaamista. Volvo vetää uskomattoman määrän, mutta niin paljon turhaa kuin mahdollista saa luvan jäädä ovien ulkopuolelle.

Siinäkin mielessä oikealta jo tuntuu, että varaus on vetämässä myös Yrjönkadun uimahallin Marski-sviittiin, jonne kera ex-kollegojen kokoonnumme saunomaan ja turisemaan. Lupaus on annettu myös serkkuläksiäisistä...

Juuri nyt haluaisin olla tekemässä jotakin hyödyllistä, koska viikonloput eivät vaan riitä kaiken sälän hoitamiseen. Ehkä ensi viikolla sitten jo on sellainen fiilis, että musta täällä edelleen on hyötyä. Ihmiset kun vielä jatkaa lomailuaan, joten kaikki on valmisteluvaiheessa.

Hullunmylly pyörinee entisen lailla täällä Pasilassa. Mutta pian yksi on sen rattaiden tieltä poissa. Huh.

Ei kommentteja: