Eilen päätin lopullisesti, että tämä vuodenaika kuuluisi viettää talviunella. Ei haittaisi taivaalta kaatuva sohjo eikä vuosisadan liikenneruuhka, ei väsymys eikä ärtyneisyys. Voisi vaan kaivautua poteroon vällyjen alle, toivon mukaan jakaa soppi rakkaan ihmisen kanssa, käpertyä syvälle lämpöiseen kainaloon. Herätä kevääseen.
Yhdyn Ei se haitan näkemykseen marraskuusta vihoviimeisimpänä kuukautena. Kuitenkaan olo ei joulukuulle kääntymisen jälkeen ole kehuttavasti kohentuneempi. Jokainen aamu alkaa ajatuksella: ei vielä voi olla aika herätä!
Viikkoa musertaa myös odotus ja tunne siitä, että hetkenä minä hyvänsä voi sähköpostista sataa paskaa niskaan (kielikuvani ontuu; en mä sentään ruutua pääni päällä pidä vaikkei fyssari olekaan tullut säätämään mun työasemaa).
Toisaalta odottavana kaikki on mahdollista, kun mikään ei ole selvinnyt. Kaipa se tähän laihaan lohtuun on päivänsä tuuditettava.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti