En kapsahda katajaan, vaikka kuuseen kurkotan

Miksi suomalaisten arjesta ja luonteenlaadusta kumpuavat lempisanonnat ovat kaikki lähtökohdiltaan pessimistisiä? Maistelen tässä sellaisia herkkuja kuin "Itku pitkästä ilosta", "Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa" tai "Ei vara venettä kaada".

Koululaisina meille opetetaan (edelleen?) vanhoja sanoja synonyymeina uudemmille. Yhtä lailla meille opetetaan tiettyjä asioita sanontojen kautta jo kotona. Näistä syntyy sitä kulttuurista pääomaa, joka näkyy maassa kuin maassa myös ennakkoluuloina muunlaisen kulttuurin sisäistäneitä kohtaan. Siinä joutuvat todellisuudet törmäyskurssille.

Ensin ajattelin, ettei ollut kovin järkevä veto lukea Vadelmavenepakolainen-kirja juuri ennen muuttoa Ruotsiin. Toisaalta kirja vahvisti jo olemassa olevia ajatuksiani näiden kahden kulttuurin eroista ja yhtäläisyyksistä. Pitänee ajatella vahvuutena se, että näkee asian molemmista suunnista. Eikä astu samaan ansaan kuin Mikko Virtanen! Musta EI tule ruotsalaista, en yritä tulla ruotsalaiseksi, en taistele kansallisuudestani, enkä jatkuvasti vertaa itseäni ruotsalaisiin.

Virtasen mielestä ruotsalaisten kielenkäyttö on huomattavasti suomalaisia kiltimpää, kohteliaampaa ja osuvampaa, äänenpainosta puhumattakaan. Aihe on monesti ollut tapetilla myös meillä. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun mua on luultu vihaiseksi ihan vaan sanavalintojeni takia. Suoruus ei aina käänny toiseen kieleen oikein.

Jatkuvasti kieleemme syntyy uusia sanontoja. On sitten asia erikseen, kuinka paljon osuvampia ovat esimerkiksi seuraavat sanajonot: "Nenä vuotaa kuin sulhaspojan mulkku", "Sopii kuin jalka paskaan" tai "Pyörii kuin ryssä Anttilassa".

Ne kertonevat suomalaisen kulttuurin muutoksesta - suunta on kuulijan arvioitavissa.

Joulu tuo ja uusi vuosi vie

Pikku hiljaa joulua ja vuoden vaihtumista kohti madellaan. Täällä toimiston hämärissä on kyllä ihan tajuton hinku päästä vetämään henkeä, oikeasti lepäämään. Pinna kireällä ja motivaatio hakusessa. Siksi tämän viikon päätökseni jäädä töihin vielä tammikuuksi on juuri nyt tuntunut enemmän väärältä ja olosuhteiden painostukselta kuin aidosti kivalta. Koitan kuitenkin tammikuun kunniaksi sitten kääriä hihat ja kirjoittaa niin paljon kuin vaan kuukaudessa ehdin.

Ikkunasta näen suoraan henkilöstöravintolaan, jonka on nyt kynttilänvalo vallannut. Siellä on alkamassa yhden järjestöjohtajan merkkipäivävastaanotto. Juuri tänään olen enemmän kuin tyytyväinen, kun en ilmoittautunut mukaan. Mikään ei just nyt olisi kamalampaa kuin hymistellä skumppalasi kädessä ja jauhaa potaskaa keski-ikäisessä seurassa.

Kalenterissa on ja pysyy merkintä muuttopäivästä. Serkku ja Antti on ihan kingejä, kun lähtee taas kuskaamaan mua ja muuttokuormaa lahden yli. Tällä kertaa olen luvannut avata kukkaroni nyörejä sen verran, ettei tartte kuskin kärsiä autokannen alla yötään. Helmikuun toka viikonloppu kuljettaa siis tämän suomalaistytön ihmettelemään Göteborgia ja uutta elämää.

Tai ainakin uuden alkua. Kaiken vanhan jatkoksi.

Jouluvaloista vaihdantaan

Kulttuurisia havaintoja viime viikkojen varrelta:

Ilta ystävien seurassa voi tarkoittaa oman ystäväpiirin lisäksi täyttä Tavastian salia ja melkein omaksi ystäväksi luettavaa Ruotsissa asuvaa suomalaista, jonka kaipuu on yleisinhimillistä laatua - ei pelkkää koti-ikävää.

Suomalainen show VOI olla kansainvälistä tasoa. Tsekatkaa a cappella -pumppu Fork. Samainen show muuten osoittaa, kuinka svenskatalande bättre folkilla on mahtava itseironian taito.

Ruotsissa ollaan opittu ennakkoluulottomiksi: sikäläisen Idolsin voitti laululintu, jonka aiempiin meriitteihin kuuluu sekoilu BB-talossa, tissityttönä poseeraaminen (kiltissä) miestenlehdessä ja matka anoreksian kautta koko kansan maalitauluksi aineenvaihdannollisista syistä kertyneen ylipainon vuoksi. Huh, ehkä meidän Tuiskut ja Pakariset on vähän valjua väkeä...

Vaikka Anna Laine aamulla haukkui ruotsalaisia liiallisesta jouluvalojen tuhlauksesta, on tämä musta aika helpompi elää, jos valoja tuikkii ympärillä. Ruotsi pesee Suomen myös kotitalouksien kynttilälaite ikkunassa -skaalalla, bongasin huikeaa 9/10-tulosta jatkuvasti.

Ja tulee huono omatunto, kun pomolta tulee joululahja - ja vielä aivan oikeassa värissä - eikä itsellä ole käynyt edes mielessä.

Niin se vaan edelleen on, että vaihdantatalouden periaatteet rulettaa ainakin näin jouluaikaan. Sulle-mulle, mulle-sulle. Ja kauppa kiittää.

Optimistiharjoitus

Tumppi luki äskeisen ja siltä tuli viesti:
"Always look on the bright side of life *insert happy whistling here*”

Ja sitten tämä video:
http://www.youtube.com/watch?v=KG64DmsSQH4

Ehkä musta löytyy vielä samanlainen taiteilija.

Talviunta ja sitä ihteään

Eilen päätin lopullisesti, että tämä vuodenaika kuuluisi viettää talviunella. Ei haittaisi taivaalta kaatuva sohjo eikä vuosisadan liikenneruuhka, ei väsymys eikä ärtyneisyys. Voisi vaan kaivautua poteroon vällyjen alle, toivon mukaan jakaa soppi rakkaan ihmisen kanssa, käpertyä syvälle lämpöiseen kainaloon. Herätä kevääseen.

Yhdyn Ei se haitan näkemykseen marraskuusta vihoviimeisimpänä kuukautena. Kuitenkaan olo ei joulukuulle kääntymisen jälkeen ole kehuttavasti kohentuneempi. Jokainen aamu alkaa ajatuksella: ei vielä voi olla aika herätä!

Viikkoa musertaa myös odotus ja tunne siitä, että hetkenä minä hyvänsä voi sähköpostista sataa paskaa niskaan (kielikuvani ontuu; en mä sentään ruutua pääni päällä pidä vaikkei fyssari olekaan tullut säätämään mun työasemaa).

Toisaalta odottavana kaikki on mahdollista, kun mikään ei ole selvinnyt. Kaipa se tähän laihaan lohtuun on päivänsä tuuditettava.