Aamulla mut havahdutti Radio Helsingistä kaikunut Moby, joka vei ajatukset, apua, kuuden ja puolen vuoden takaisiin tunnelmiin ja Amsterdamiin. Sen kevätkauden elin kovasti rajoitetun cd-varaston turvin, mikä koostui muun muassa Mobyn Playsta ja silloin aivan uuden tulokkaan Coldplayn Parachutesista. Prinsengrahtin huoneessa kuuntelin näitä kahta (nyt en edes muista, oliko mulle stereot!) ja samaan aikaan ikkunasta kaikuivat läheisen kirkon kellot. Hollannissa muuten kirkonkellot soivat kappaleita, ei pelkkää kilkatusta. Ainakin siltä musta tuntui.
Musiikki todellakin herättää tunteita ja avaa muistojen arkun. Vieläkin voin ruveta vetistelemään teinivuosien kotibileiden vakiokappaleen, RHCP:n Under the Bridgen, tulviessa korviini. Ja muistan kuin eilisen sen keväisen päivän vuonna 1998, kun Göteborgin Avenylla istahdin kiveykselle kuuntelemaan katusoittajien Mr Jonesia. Jo silloin tuo biisi herätti muistoja; 21-vuotiaallekin niitä oli ehtinyt kertyä.
Sfääreihin pääsee tietenkin lapsuuden levylautasten tahdissa: Juice, Agit Prop, Sielun Veljet... Ja Laura Branigan, joka oli niin hyvää, etten mä voinut edes kuunnella. Koska silloin musiikki olisi kulunut, eikä enää kuulostaisi yhtä hyvältä. Oi niitä aikoja.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti