Mä en tajua, miten jotkut päivät tuntuu kolme kertaa muita pidemmiltä? Perse puutuu jo aamupäivästä ja keskittymiskyky häviää viimeistään päiväkahvien aikaan. Sit loppuiltapäivä kuluu kiehnätessä ja odottaessa. Eikä mitään saa aikaseks, kun on vaan oikeesti sitä mieltä, että päivän pitäisi olla ohi jo.
Toinen asia, mitä mä en kerta kaikkiaan ymmärrä: kuinka kukaan voi selvitä pimeän ja ankean marraskuun läpi ilman, että joka päivä mässää karkkia tai muita herkkuja? Ja palkitsee itsensä glögillä aina, kun siihen vaan tilaisuus ilmenee (ja niitähän keksii helposti).
Höblässä mainostettiin bikineitä ja tajusin, et moni on sellainenkin, jota odottaa ihanainen matka lämpimään ja eksoottiseen. Se, jos mikä on akkujen lataamista. Mielikuvitusmatkat eivät ihan joka päivä pelasta. Kun ei aina jaksa elää unelmissaan. Ja silloin päivät vasta pitkiltä tuntuvatkin!
Marraskuu taitaa olla Suomen kansalle kaikista vaikeinta aikaa. Talvi odotuttaa, yllättää ja sitten pamahtaa päälle kuin talvitakki, jonka alta on vaikea nähdä mitään.
Ei ihme, että Alkon alkava lakko eilen villiinnytti kansan hamsterin lailla. Eikä ihme, että viikonloppuna juhlitaan kuin viimeistä päivää. Ei tulevaisuuteen tarvitse aina olla kurkottamassa, kun tietää, että valot on sammutettu ainakin seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti