Suomen kieli on täynnä osuvia hokemia. Yksi parhaista on: "Matkustaminen avartaa". Viikonloppuna sain pitkästä aikaa kokea olevani ulkomailla. Ruotsinmaa on niin tuttu maisemiltaan, ihmisiltään ja tavoiltaan, ettei se enää tunnu samalla lailla matkustamiselta.
Jo lentokoneen kielisekamelskassa nojauduin rennosti taaksepäin ja nautin. Perillä Brysselissä oli vastaanottoaula täynnä tummaa massaa. Ainoa blondi oli vastaan saapunut äiti.
Vaikka välillä tuntuu, etten "nuoren" ikäni aikana tarpeeksi vielä ole matkustamaan päässyt, niin kumman hyvin sitä osaa havainnoida nimenomaan kulttuurisia eroja ihmisten tavassa olla keskenään. Brysseliä kannattelee tietynlainen boheemius, sellainen herttainen hälläväliä-asenne. Ja toisaalta sitten koko kaupunki on täynnä byrokratiaa, jossa kaupunginosilla on oma kunnallishallinto EU-kiemuroista puhumattakaan. Eikä Euroopan sydämessä ole biojäteastioita eikä panttipulloja! Vaikka jengi latkii vetensä puolentoista litran pulloista ja hyllyt notkuvat tölkeistä. Grrrr.
Mutta samalla: minne tahansa päätät istahtaa, on tarjoilija Sinun Palveluksessasi. Toppatakki päällä jonon hännillä jonottamaan tottuneelle pöytiintarjoilu on Luksusta. Yhtä lailla hyvänolontunne valtaa, kun viinilasillinen (täysi!) maksaa saman verran kuin automaattikahvi kotona.
Happihyppely Euroopassa pistää miettimään, haluaisiko sitä itse asua jossakin isossa kaupungissa, jonka pulssi on toisissa asioissa paljon kotikaupunkia korkeammalla, mutta jossa silti aistii, kuinka ihmisillä on enemmän aikaa kohdata toisensa.
Näin ajattelen, kun tuolla jokaista kulmaa asuttaa kotoisa kupppila, jonka pöydissä käydään vilkasta keskustelua. Ja missä kaduilla vilisee ihmisiä, jotka kiireestä huolimatta katsovat toisiaan. Ja kun täällä ei vuosikausista huolimatta vieläkään ole kantapaikkaa, jossa tuntuisi täysin omalta, ja missä ihmiset tuntuvat aina vain kiirehtivän eteenpäin. Ja missä katse menee ohi tai läpi muttei useinkaan kohti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti