Elämää ja elokuvaa

Eilen naapuri pysäytti mut matkalla ulos luurit korvilla. Ensin vaan huikkasin moit, mut se näytti, että pysähdy. Siinä ulko-ovella kuulin sitten, että talossa on käynyt kuolema visiitillä. En heti tajunnut, mistä on kyse, enkä ainakaan kenestä. Sitten iski paha olo ja muistikuva siitä, koska viimeksi olin tuon naapurin tavannut. Siitä on nimittäin aikaa.

Oltiin tyttöjen kanssa saunomassa ja lähdin hakemaan ylhäältä jotain unohtunutta, kun tämä naapuri tulee portaita alas ihan tuhannen tuiterissa. Kohta huomaan, ettei se olekaan kännissä, vaan kamalistakin törkeimmän krapulan tuivertamana. "Onko teillä tytöt heittää mulle jotakin viinaa, ihan mitä vaan, mä luulen kuolevani tällä hetkellä", se saa sanotuksi. "Vaikka viinipullo?". Johon tulistun ja sanon, ettei mulla ole sille viinipulloa. Itsekin joskus krapulasta kärsineenä (mutten koskaan dagen efteriä uudella huikalla siirtämään ryhtyneenä) haen naapuriraukalle pienen konjakkipullon. Johon hän sanoo, ettei kyllä yhtä kallista pysty takaisin maksamaan. "Ei se mitään, en mä juo sitä kuitenkaan", sanon laupeasti. Niin siinä sitten käytiin viimeinen dialogi meidän kahden välillä.

Kun lähdin rappukäytävästä, mahaan iski nyrkki. Soitin äidille ja kerroin tapahtuneesta. Siinä samassa lähti vuoripuro kasvamaan isoksi joeksi, kun jotenkin konkreettisesti tajusin, että kuolema on läsnä, vaikkei sitä näkisikään. Joka päivä joku menettää läheisensä, ehkä yhdellä kertaa ne kaikki. Niinkuin siinä elokuvassa, jonka sunnuntain "ratoksi" katsoin ja vollotin silloinkin.

Kun naapurissa on viikko sitten maannut kuollut nainen ja kun sen mies on siellä nyt yksin suruineen, on elämä yhtä kuin elokuva. Vaikka paljon enemmän.

Rakkaita ajatuksia kaikille rakkailleni. Sydän.

Syksyn iloja

Havahduin jälleen siihen, että kesän lämmön haihtuminen ei aiheuta tuskaa vaan päinvastoin jonkinlaista vapautuksen tunnetta. Syksyn raikkaus tunkeutuu soluihin jotenkin kokonaisvaltaisemmin ja kaulaliina suojaa viiman lisäksi sisäisesti. Syksyllä on paljon syitä hidastaa ja vetäytyä, vaikka usein se onkin aktiivista, uusien juttujen aikaa.

Ja joka vuosi syksy on kaikessa tuttuudessaan erilainen. Elämään viime vuodet kuuluneesta sählingistä huolimatta tämä syksy on edellistä rauhallisempi. Nyt TIEDÄN, mitä joulukuu tuo tullessaan. Viimeinen työpäivä on kalenterissa, ja ihme ja kumma, päällimmäinen tunne on helpotus. Tietenkin työttömän päivät ahdistaa ajatuksena, mutta luulen osaavani nyt suhtautua luottavaisemmin. Pakko homman on jotenkin sutviuduttava! Muuta vaihtoehtoa kun ei ole.

Syynä mielen keveyteen on viikonloppu Göteborgissa. Kaupunki näytti ehdottoman parhaat puolensa: aurinko toi ihmiset kaduille ja puistoihin - meidät mukanaan. Kokkaus onnistui, telkusta tuli Idols, viini oli hyvää ja seura erinomaista. Kaukosuteessa on omat hyvätkin puolensa, heh.

Kuun lopussa vaihtuu yhteinen kotimme uuteen osoitteeseen. Neliöitä tipahtaa samalla kolmisenkymmentä. Uskokaa tai älkää, se tuntuu pelkästään oikealta. Pikkulapsiperhe pääsee kolmioon ja meidän huonekalupula ratkeaa siinä ja samassa. Hydä diili kaiken kaikkiaan.

Tänään pääsen venyttämään tietokoneen jäykistämiä raajojani. Jooga alkaa!