Olenko ainoa, jonka pää menee sekaisin pyöräilyn huumasta? Näin kävi eilen, kun istahdin laadukkaan lainapyöräni (kiitos vaan!) selkään ja viiletin menemään kohti kaupunkia. Syksy tulvi nenästä, silmistä ja korvista, eikä väsymyskään yhtäkkiä haitannut. Reitti Töölönlahden kautta Kaisaniemeen taittui hetkessä. Sen pidemmälle en ekalla kyydillä rohjennut. Parkki löytyi Kansallisteatterin takaa, josta muutamaa tuntia myöhemmin onnekseni muistin pyörän myös noutaa. Kotimatkaa varten kävin kaupasta ostamassa sormikkaat, enkä aristellut ajella Kalliossa jalkakäytävällä pimeyden ja hiljaisten katujen antaessa moisen rikoksen anteeksi.
(Tähän väliin on ihmeteltävä ääneen, kuinka itään karannut kaveri suhistelee nykyään katuja mopolla ihmisvilinässä. Siihen mulla taitaa vielä olla melko paljon matkaa...)
Kotiin saapui väsynyt, mutta raitistunut (!) nainen. Annos syysilmaa oli auttanut viemään tylsyyden mennessään. Puhumattakaan Lukutoukkien virkistävästä kirjallisuuskeskustelusta.
Punaviinilasillinen oli sekin omiaan. Tästä ei voi muuta päätellä kuin syyskauden tulleen avatuksi. Sitä juhlistaman lauantaina, pienimuotoisesti ja hyväntuulisesti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti