Järkyttävän herkkä mieli. Ajatukset iskee vaakalautaa. Jotkut omia, jotkut toisten. Oma ääni hautautuu muiden alle. Kukaan ei kuule. Huomaan vasta myöhemmin sen johtuvan siitä, että olen pysytellyt aivan hiljaa. En puhu edes itselleni. Koska en tiedä, haluanko kuulla, mitä minulla on sanottavaa.
Olomuoto haussa. Samoin suunta. Eikä neuvonantajaa näissä asiossa. Ei, koska nyt on otettava itse kompassi tai vähintään kiikari käteen.
Nyt loppu rutinat ja itsesääli! Lupaan sen - enkä vähiten itselleni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti