Lauantaiset kaverin häät on pistäneet ajattelemaan ajan kulumista - tuota aiheista ikuisinta. Muistiini on hiipinyt, kuinka samainen kaveri vuonna 2001 sanoi mulle, että luulee meidän menevän naimisiin ja perustavan perheen kahden vuoden sisällä. Siitä on nyt neljä vuotta.
Samalla huvitin itseäni ajatuksella, keitä ihmisiä haluaisin ympärilleni viettämään viimeisiä sinkkuhetkiäni. Joukossa oli monta naimatonta ja lapsetonta, vaan kuinka kauan tilanne on tämä? Eikö nyt jumatsuka olisi syytä juhlia häitään silloin, kun kaverit vielä on bilettävässä elämäntilanteessa? Ei tätä ole tarkoitus tuomita mielipiteeksi perheellisen elämän loppumisesta. Mutta silti.
Koko naimisiinmeno on saanut uudenlaista hehkua mun mielessä, koska lauantain sulho on kuulunut niihin, joiden en nyt ihan ekaks olisi luullut naivan. Mietityttää, olenko sittenkin niitä tyttöjä, joka haluaa itselleen kunnon hääbileet...
Valmisteluja sivusta seuranneena tiedän nyt sen, että myös rennoin rantein voi juhlansa rakentaa. En astu itsekään siihen ansaan, että vuosikausia suunnittelen täydellistä päivää, virkkaan pöytäliinat silkistä ja menetän yöunet plaseerauksen rukkaamisessa. Enemmän fiilistä, vähemmän stressiä! Luulen, että se on oikea resepti mahtaviin hääbileisiin.
Pääsen sellaisiin siis huomenna.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti