Midsommar-blues

Järkyttävän herkkä mieli. Ajatukset iskee vaakalautaa. Jotkut omia, jotkut toisten. Oma ääni hautautuu muiden alle. Kukaan ei kuule. Huomaan vasta myöhemmin sen johtuvan siitä, että olen pysytellyt aivan hiljaa. En puhu edes itselleni. Koska en tiedä, haluanko kuulla, mitä minulla on sanottavaa.

Olomuoto haussa. Samoin suunta. Eikä neuvonantajaa näissä asiossa. Ei, koska nyt on otettava itse kompassi tai vähintään kiikari käteen.

Nyt loppu rutinat ja itsesääli! Lupaan sen - enkä vähiten itselleni.

Rokkia kaikki tyynni

Kai se on blogattava, kun oon jo sanallisen arkkuni tyhjentänyt tänään yhteen artikkeliin, eikä toinen luonnistu heti perään.

Työhuone muuttui jääkaapiksi osaksi siksi, että kesä muuttui syksyksi ja osaksi siksi, että työmiehet saivat ilmastointiurakkansa valmiiksi. Oli syy mikä tahansa, pitää vihdoinkin ymmärtää, että tänne ei tulla kesävermeissä.

Eilen oli kiva nähdä, että kaikki äidit eivät ole ylisuojelevaisia tai sähläreitä, vaan homman voi hoitaa myös tyylillä. Yksivuotias vaatii jatkuvaa huomiota osakseen, mutta äiti istuukin meidän muiden kanssa pöydän ääressä grilliherkkuja maistellen. Kai niitä äitejä riittää yhtä moneen lähtöön kuin lapsiakin.

Hesarin nettisivuilla voi äänestää omaa suosikkiaan Rakkain rock -kilpailussa. 100 kappaleen joukossa on monta, jotka ansaitsisivat voiton. Kovin moni niistä ei tosin ole puhdasta rokkia, mutta mitä me suomalaiset rokilla, kun meillä on Paratiisi ja meillä on Marja-Leena ja meillä on Syksyn sävel. Suoraan sanottuna: en mä vaan osaa äänestää! Jos annan ääneni jollekin näistä, olen varma, että kaduttaa seuraavana päivänä. Kunhan voittajaksi ei ilman mun ääntä tule valituksi Piirpauken "Konevitsan kirkonkellot".

Radiohuolehtija ja huono huumori

Mitä enemmän sataa, sitä enemmän mun tekee koko ajan mieli mussuttaa. Mussuttaa herkkuja täällä työhuoneen koomassa ja mussuttaa asioiden tilasta. Auringonpaiste jotenkin pyyhkii kaiken alleen, ja kumpikin mussutustarve hälvenee. Palatakseen kahta kauheampina takaisin seuraavan tolkuttoman harmaan päivän aikana.

Kuuntelin eilen luureista Radio Helsinkiä ja Maria V. vei sanat suustani: hammasraudat suhisten hän kertoi olevansa toivoton etukäteishuolehtija. Sehän olen minä, ajattelin. Kuin omasta elämästäni hän kertoi huolehtivansa esimerkiksi kädessä olevan herkun loppumisesta ja ennen kuin on sitä alkanut nauttia. Aivan samoin myös edessä olevan kesäloman suhteen ajatus harhailee jo tulevassa syksyssä. Mieli murehtii putoilevia lehtiä, lyhenevää päivää ja menneen kesän muistoa.

Aivan sairasta. Mikähän tämän meidän yhteisen syndrooman nimi on? Peruspessimistit tai jotain yhtä kilaria.

Tumpin kanssa meni tänään kyllä maut ristiin. Sen mielestä nämä on oikeesti hauskoja. Pistän tuon miehen vielä vaihtoon noine hassunhauskoine linkkeineen ; )

Post-juhannus

On se vaan kumma, kuinka elämä voi vaihdella värejään. Viikonloppu ja juhannus meni kaikissa sateenkaaren väreissä, elonkukkia ihastellen. Tänään mieli on yhtä harmaa kuin tuo ulkona vallitseva säätila. Juuri, kun olin pääsemässä hyvään kesävireeseen...

Juhannuksen soundtrack soi päässä varmasti vielä ensikin vuonna. JukkaPoika osoittautui hitiksi, samoin Dingon ikivihreät. Mustana hevosena listalle ratsasti Topi Sorsakoski, joka seuraavaksi lupauksen pitäessä raikunee yhden pennasserkun häissä.

Eilen vierailin pitkästä aikaa pankkikonttorissa. Varsinainen hoidettavana ollut asia ei edistynyt lainkaan, mutta sen sijaan sain pari muuta asiaa alta pois. Siinä Nordean tiskillä kykkiessäni havahduin, kun lähes jokainen virkailija oli nuori kesätyöläinen ja eksoottisen näköinen. Tuntui kuin olisin tupsahtanut keskelle Lontoota tai vähintään Tukholmaa. Hieno fiilis.

En muuten suosittele kahteen kirjapiiriin kuulumista varsinkaan, kun takana on sosiaalinen juhla juhannus ja tapaamiset osuvat peräkkäisille päiville. Kirjallisuudesta voi onneksi keskustella myös grillirouskutuksen säestämänä tai vaihtoehtoisesti joka toisen sivun lukeneena.

Kesä on nyt korkattu.

Häähumussa, pää pilvissä

Lauantaiset kaverin häät on pistäneet ajattelemaan ajan kulumista - tuota aiheista ikuisinta. Muistiini on hiipinyt, kuinka samainen kaveri vuonna 2001 sanoi mulle, että luulee meidän menevän naimisiin ja perustavan perheen kahden vuoden sisällä. Siitä on nyt neljä vuotta.

Samalla huvitin itseäni ajatuksella, keitä ihmisiä haluaisin ympärilleni viettämään viimeisiä sinkkuhetkiäni. Joukossa oli monta naimatonta ja lapsetonta, vaan kuinka kauan tilanne on tämä? Eikö nyt jumatsuka olisi syytä juhlia häitään silloin, kun kaverit vielä on bilettävässä elämäntilanteessa? Ei tätä ole tarkoitus tuomita mielipiteeksi perheellisen elämän loppumisesta. Mutta silti.

Koko naimisiinmeno on saanut uudenlaista hehkua mun mielessä, koska lauantain sulho on kuulunut niihin, joiden en nyt ihan ekaks olisi luullut naivan. Mietityttää, olenko sittenkin niitä tyttöjä, joka haluaa itselleen kunnon hääbileet...

Valmisteluja sivusta seuranneena tiedän nyt sen, että myös rennoin rantein voi juhlansa rakentaa. En astu itsekään siihen ansaan, että vuosikausia suunnittelen täydellistä päivää, virkkaan pöytäliinat silkistä ja menetän yöunet plaseerauksen rukkaamisessa. Enemmän fiilistä, vähemmän stressiä! Luulen, että se on oikea resepti mahtaviin hääbileisiin.

Pääsen sellaisiin siis huomenna.

Mykän elämää

On ollut häiritsevän tylsä kesäkuun alku. Viime viikon lopulla iski kesäflunssa, joka vei viikonloppuna äänen mennessään. Nyt neljättä päivää vietän puhumattomana, omien ajatusten vankina. Aika on kulunut kirjojen parissa ja täytyy kummastella, kuinka ne välillä jopa pelottavan tehokkaasti ottaa lukijan haltuunsa. Tällä hetkellä menossa on Raja, jota suosittelen kaikille erilaisten ihmiskohtaloiden yhteennivoutumisesta innostuville. Teksti on osuvaa ja kaunista. On se pistänyt ajattelemaankin.

Huomenna ponnistan töihin. Koitan pysytellä hiljakseen loppuviikonkin, jotta lauantaina hyvän ystävän häissä voin olla sataprosenttisesti mukana.
Kaikenlainen kesäkiva odottaa vielä kokijaa, kaupunki on taatusti täynnä elämää tällaisena viikkona, kun aurinko porottaa siniseltä taivaalta.

Tänään alkanut julkisivuremontti tekee isoa aukkoa idylliin. Kamala pauke, poraaminen, kilke ja kalkutus. Jotenkin ironista, että seinän takana metelöidään, kun mä olen sisällä aivan hiirenhiljaa.

Toivokaa mulle pikaista äänenpalautusta!