Perjantaiporuja

Työhuone Messukeskuksen kupeessa tarjoaa viihdykettä, kun erilaiset tapahtumat keräävät erinäköistä väkeä. Tänään havahduin siihen, että Pasilan kadut ovat täynnä mustiin pukeutuneita, arvokkaan näköisiä hahmoja. Katsahdus Kongressihotellin ilmoitustauluun paljastaa syyn: Oikeuslaitospäiväthän ne siellä!

Muuten Pasila on kyllä ankeistakin ankein. Kuljen mennen tullen luurit korvilla, enkä anna katseeni vaeltaa talomuureja ylös. Huoahdan vasta alueen reunamilla olevan puiston kohdalla. Toisaalta olen tyytyväinen, että sijainti on kaukana keskustan houkutuksista ja pitkistä lounaista. On myös jollain tapaa rentouttavaa, että työmatkalla ei tarvitse väistellä vastaantulijoita, voi vaan keskittyä olemaan aamu- tai iltapäiväväsynyt.

Silti työpaikan sijainnilla on väliä. Joustamattomuutta, laiskuutta tai ylimitoitettuja odotuksia olkoon se, että pidän kohtuuttomana, jos duunin takia joutuu hankkimaan auton tai kärsimään työmatkojen pituudesta. Tiedän, ettei aina ole mahdollisuutta valita, joten kai tässä olisi syytä laulaa oodi Pasilalle!

Onko omat vaatimukset tuulesta temmattuja, tiukkapipoisia ja jopa törkeitä? Missä kulkee kohtuuttomuuden ja hyvinvoinnin raja? Onko meillä pätkätyöläisillä oikeastaan ikinä aitoja valinnanmahdollisuuksia? Ja estävätkö ulkoiset tekijät oman pään sisäistä kehitystä?

Tässä porkkanoita nakerrettavaksi viikonlopun ratoksi. Itselläni viikonloppu alkaa vasta huomenillalla. Tämä oli pakko kertoa, jottei minua kohtuuttomaksi voida syyttää...