Kevät tuli tänä vuonna niin kohinalla, että ei ehtinyt normaalinkaan vertaa totutella, vaan suoralta kädeltä kaivaa kevättamineet esiin ja ihmetellä, kuinka erilaiselta asfaltti tuntuu pikkukenkien alla. Aamuisin on problematiikkaa kyllikseen, kun pitää päättää, aikooko iltapäivällä olla hikinorona talvireleissä vaiko esitellä ylioptimista luonteenlaatuaan kesähepenissä.
Viikonlopun serkkuhulinat käytiin kauneimmassa Suomen luonnossa. Pitkänhulppea laituri antoi mahtavat puitteet ihailla samaan aikaan jään kimallusta ja veden liplatusta kauempana rannasta. Pääsivät suvun tulevat jäsenetkin helpommalla, kun jää on pehmennyt ja avannonhakkuu sujui melkein leikiten.
Se vain ihmetyttää, kuinka kalenteriin tuijottavia me suomalaiset ollaan: paikallinen nähtävyys Mani-baari olisi saanut joukon janoisia asiakkaita, mikäli jossain viranomaisissa ei olisi sovittu, että "virallinen terassikausi" alkaa tässä maassa vasta 1. huhtikuuta. Terassit eivät siis kutsu silloin, kun aurinko paistaa ja ekat kevätfiilikset sekoittaa pään. Eivät. Ne kutsuvat silloin, kun tiuku on oikeassa asennossa.
Kellosta puheen ollen: tunnilla on merkitystä. On se vaan ihme, miten sekaisin elimistö tuosta tänä vuonna ei niin keinotekoisesta kesäntulosta menee.
Ystävät, nyt se on täällä!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti