Valoilmiö

Täällä toimistolla hiljenee kovalla tahdilla. Ainakin puolet aloittaa pääsiäisretriittinsä jo tänään ja palaa joskus parin viikon kuluttua. Huoahdus! Onneksi tänä vuonna sentään kesäloma on kunnollinen myös mulla. Ulkona paistaa aurinko niin, ettei koko viikkoon ole tarvinnut loisteputkia sytyttää. Eiliset kevätjuhlat alakerran ravintelissa aiheutti melkein paniikin edellisen yön valvomisen rasittamissa silmissä. Toivoin vain, ettei mustat silmänaluset näkyneet ihan joka puolelle! Pimeyden piiloon ei enää ole pakenemista.

Odotan hirmuisesti pääsiäisen minilomaa Köpiksessä! Toivottavasti hotelli on yhtä hieno kuin kuvissa, shoppauskierroksella löytyy ainakin kengät ja saamme vaan nauttia toisistamme.

Nyt kirjastoon harrastamaan entistä työtäni ja sitten viikonlopun viettoon! Olkoon se vähemmän rankka kuin edellinen - mutta mielellään yhtä hauska.

Kevään ihmeellisyyksiä

Kevät tuli tänä vuonna niin kohinalla, että ei ehtinyt normaalinkaan vertaa totutella, vaan suoralta kädeltä kaivaa kevättamineet esiin ja ihmetellä, kuinka erilaiselta asfaltti tuntuu pikkukenkien alla. Aamuisin on problematiikkaa kyllikseen, kun pitää päättää, aikooko iltapäivällä olla hikinorona talvireleissä vaiko esitellä ylioptimista luonteenlaatuaan kesähepenissä.

Viikonlopun serkkuhulinat käytiin kauneimmassa Suomen luonnossa. Pitkänhulppea laituri antoi mahtavat puitteet ihailla samaan aikaan jään kimallusta ja veden liplatusta kauempana rannasta. Pääsivät suvun tulevat jäsenetkin helpommalla, kun jää on pehmennyt ja avannonhakkuu sujui melkein leikiten.

Se vain ihmetyttää, kuinka kalenteriin tuijottavia me suomalaiset ollaan: paikallinen nähtävyys Mani-baari olisi saanut joukon janoisia asiakkaita, mikäli jossain viranomaisissa ei olisi sovittu, että "virallinen terassikausi" alkaa tässä maassa vasta 1. huhtikuuta. Terassit eivät siis kutsu silloin, kun aurinko paistaa ja ekat kevätfiilikset sekoittaa pään. Eivät. Ne kutsuvat silloin, kun tiuku on oikeassa asennossa.

Kellosta puheen ollen: tunnilla on merkitystä. On se vaan ihme, miten sekaisin elimistö tuosta tänä vuonna ei niin keinotekoisesta kesäntulosta menee.

Ystävät, nyt se on täällä!

Runo viikonvaihteeksi

Jag är glad

Jag har ett jobb där jag kan göra saker som har betydelse.
Jag har två hem där jag kan känna mig trygg.
Jag har en mamma som är långt borta men ändå så nära.
Jag har en pappa som är snäll mot alla.
Jag har en bror som jag uppskattar.
Jag har vänner som får mig att skratta.
Jag har pengar så att det räcker.
Jag har Tumppi som är allt det ovannämnda.

Luonnonlapsi mä oon

Eilen alkoi mun kevät. Tulin kotiin ja havahduin aivan mielettömään lintukonsertointiin, jossa selvästi oli pariutumisriitti meneillään. Jäin pihalle hymy suin seisoskelemaan, ja kun kuulin lirkutuksen hetkeä myöhemmin jopa keittiössä, oli pakko soittaa äidille ja välittää luontoäänet luurin kautta. Oli se vaan mahtavaa!

Tänä aamuna törmäsin jälleen samaan punatukkaiseen naiseen, jonka päivästä riippuen näen joko kiirehtimässä bussiin Mäkelänkadulla tai tulemassa samaa rinnettä alaspäin, jota itse kapuan ylös. Melkein tekee jo mieli moikata naista, kun sen kasvot on ainakin 20 kerran verran tutut. Jos se menisikin samaan suuntaan, voisin tehdä sen kanssa aamutreffit!

Maaliskuu on kalenterissa ruuhkaista aikaa. Viikonlopuista puolet menee muualla kuin Helsingissä, mikä tekee hyvää perspektiiville. Joensuussa viimeksi tallustellessa sitä mykistyi katujen autiudesta ja tilan tunteesta. Matka itäiseen maanosaamme palautti mieliin sen todellisuuden, kuinka luonnonkansaa me suomalaiset lopulta ollaan. Järvet on suuret, metsät tiheät, pellot avarat ja taivas korkealla.

Metsäläisyys on kuitenkin aika kaukana omasta arjesta. Olinkin aivan myyty, kun isäntämme taikoi keskellä Kolin luonnonpuistoa meille lettukestit hilloineen ja pannukahveineen. Siinä trangian loimussa nautiskellessa lupasin itselleni kunnioittaa suomalaisuuttani ja muistaa nauttia luonnon antimista tietoisesti ja aina tilaisuuden tullen.

Seuraava tilaisuus on käsillä ensi viikonloppuna, kun serkkukatras valtaa yhden Suomen Valtion kansalaisilleen tarjoamista mökeistä. Luvassa luonnonrauhaa kaikilla luonnollisilla elementeillä höystettynä. Toivon vain, että ainoa kohtaamani karhu edustaa panimoteollisuutta eikä Suomen luonnon kingiä.

Aktiivisuutta siellä sun täällä

Vaalit herättää pienessä ihmisessä toivon kipinän - olisiko muutos mahdollinen? Vaalikeskustelu asiallisine ja viihteellisine piirteineen on kuitenkin ehtinyt alkaa jo turruttaa.

Käytin äänioikeuttani koruttomasti Postissa tiistaiaamuna. Karusta ilmapiiristä huolimatta tunsin itseni Hyväksi Ihmiseksi. On tuo propaganda siinä mielessä päässyt iskostumaan, etten kyllä kovin herkästi jättäisi äänestämättä. Uikuttamiselle on oikeutuksensa vasta, kun on ainakin yrittänyt vaikuttaa!

Viikon ilopillereihin ovat kuuluneet yhteiset, ihmeelliset leikit veljenpojan seurassa, yhden hienon nykykirjallisuuden edustajan raivokas analysointi, vesijuoksentelu ja asiaankuuluva jälkipeli. Tänään vuorossa ovat libanonilaiset herkut.

On selvästi kevättä ilmassa, kun kotisohva ei vedä magneetin lailla puoleensa. Paitsi että kasilta tulee Idols, jolloin pärse on tukevasti asemissa.

Perjantaiporuja

Työhuone Messukeskuksen kupeessa tarjoaa viihdykettä, kun erilaiset tapahtumat keräävät erinäköistä väkeä. Tänään havahduin siihen, että Pasilan kadut ovat täynnä mustiin pukeutuneita, arvokkaan näköisiä hahmoja. Katsahdus Kongressihotellin ilmoitustauluun paljastaa syyn: Oikeuslaitospäiväthän ne siellä!

Muuten Pasila on kyllä ankeistakin ankein. Kuljen mennen tullen luurit korvilla, enkä anna katseeni vaeltaa talomuureja ylös. Huoahdan vasta alueen reunamilla olevan puiston kohdalla. Toisaalta olen tyytyväinen, että sijainti on kaukana keskustan houkutuksista ja pitkistä lounaista. On myös jollain tapaa rentouttavaa, että työmatkalla ei tarvitse väistellä vastaantulijoita, voi vaan keskittyä olemaan aamu- tai iltapäiväväsynyt.

Silti työpaikan sijainnilla on väliä. Joustamattomuutta, laiskuutta tai ylimitoitettuja odotuksia olkoon se, että pidän kohtuuttomana, jos duunin takia joutuu hankkimaan auton tai kärsimään työmatkojen pituudesta. Tiedän, ettei aina ole mahdollisuutta valita, joten kai tässä olisi syytä laulaa oodi Pasilalle!

Onko omat vaatimukset tuulesta temmattuja, tiukkapipoisia ja jopa törkeitä? Missä kulkee kohtuuttomuuden ja hyvinvoinnin raja? Onko meillä pätkätyöläisillä oikeastaan ikinä aitoja valinnanmahdollisuuksia? Ja estävätkö ulkoiset tekijät oman pään sisäistä kehitystä?

Tässä porkkanoita nakerrettavaksi viikonlopun ratoksi. Itselläni viikonloppu alkaa vasta huomenillalla. Tämä oli pakko kertoa, jottei minua kohtuuttomaksi voida syyttää...

Loma, lomalta, lomalle!

Minilomalta palanneena ajatuksissa siintää jo seuraava loma - onko lomailijan kirous aina seuraavan breikin odotus?
Parin kuukauden paussin jälkeen saan vastata joka suuntaan samoihin kysymyksiin: koska muutan takaisin, kuinka kestätte tämän tilanteen, onko kiva olla taas Göteborgissa...
Kulunut talvi on ollut todellista pesänrakennusta monella suunnalla: yhteen muuttoja, omistusasunnon hankintoja, sisustusta ja maalausta. Ystävien parisuhteet on siis iloisessa käymistilassa.
Unelmakämppä ja toimiva soffakin jo löytyi, joten ei kai tässä kuin nokka edellä tuuleen vaan!
------
Loma-aiheesta lisää: Pääsiäisen matkailut tyssäsivät huomioon koko Euroopan halusta viettää pyhiä muualla kuin kotonaan. Säästämme paukkuja kesää varten ja suuntaamme näillä näkymin pariksi päiväksi Köpikseen. Ei se päämäärä, vaan se lomalla olon fiilis!