Tällä viikolla veto on ollut veks. Sänky on houkuttanut aamusta iltaan, mutta varsinainen flunssa antaa vielä odottaa itseään. Kipeät ovat olleet myös pakkaset, joiden lisäksi ajatuksiin ei pahemmin muuta ole mahtunutkaan.
Tässä kuitenkin hajatelmia, jotka on kylmyyden lävistäneet:
1. Yhteinen koti. On jännää, kuinka moni kavereista on viime aikoina löytänyt niin sopivan kumppanin, että yhteisen kodin hankinta on houkuttanut toimimaan. Kodin perustamisessa kivointa on sen suunnittelu: kenen huonekalut lempataan, mikä tyyli on "meidän", istuuko Mariskooli futuristiseen olohuoneeseen, onko mummon vanhat ryijyt ja vintillä säilötyt verhot todellakin pakko ripustaa?! Kahden aikuisen (lue työssäkäyvän) yhteinen koti näyttää taatusti erilaiselta kuin juuri kotoa muuttaneen opiskelijapariskunnan. En malta odottaa, koska itse pääsen vastaavaan tilanteeseen!
2. Lomamatka. Tämä ajatus on pitänyt askeleen vakaana ja antanut edes muutaman hymyn valloittaa kasvot tänä muuten niin takkuisena aikana. Mutta miksi koko maailma haluaa viettää pääsiäistä poissa kotoaan?! Ja miksi lomabudjetti tuntuu aina liian pieneltä?
3. Kevät. Naistenlehdet ja vaatekaupat levittelevät silmien eteen väriloistoista kavalkadia: löysät paidat, keskivartaloa kasaan puristavat vyöt ja housut, pastellit ja vanhan ajan kengät. Jo pelkkä glossyjen lehtien plärääminen riittää: malttamattomuus on ottanut vallan! Tänne ja heti!
4. Työpaikan ihmissuhteet. Tai pikemminkin niiden puute. Siis kun työkaverien kemiat pelaa jatkuvaa tennismatsia, jossa match pointiin - saati tasapeliin - pääsy on harvinaisuus. Itse palloilee sitten siinä välissä, yrittää olla puuttumatta mutta huomaa, että kyseessä onkin enemmän kuin vähemmän myös oma jaksaminen ja työskentelymotivaatio.
5. Ajatus "siitä jostain, sitten joskus". Olen miettinyt harvinaisen useasti, että onko meillä kaikilla elämässä aikoja, jolloin toisaalta mitään ei tapahdu ja on siihen tyytyväinen, mutta samaan aikaan se häiritsee niin, ettei oikein mitään saakaan aikaiseksi. Että odottaa vain elämän alkamista. Muistan samanlaiset aatokset teini-iästä ja koitan siksipä pikaisesti saada pakan taas kasaan. Mikä on vaikeaa kaltaiselleni musta-valko-ihmiselle, joka ei siedä harmaan sävyjä muussa kuin esteettisessä mielessä...
Opettavaisia olleet nämä talven pimeimmät kuukaudet!
Allt som allt: onneksi aika menee huimaa vauhtia ja kohta on jo maaliskuu...
Valoa kohti, ystäväiseni!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti