Yhyy... mua itkettää... mielikuvissa jo orastanut kevät vaihtui Siperian tundraan viimeistään tänä aamuna. Tukka kuurassa, huulirasva huulille vesittyneenä ja nenä valuen kipitin Mäkelänkatua ainoana ajatuksenani: "Täällä en loppuelämääni vietä!"
Elämänilo katoaa, tyssää kuin seinään mittarin näyttäessä -20 ja siihen pohjois- taimikälietuuli vielä kaupan päälle. Sitä poteroituu kotiin neljän seinän taistellessa lämpöhukkaa vastaan ja elättelee toivoa paremmasta.
Vaikka matka olikin KOHTI töitä, toi luureista kaikuva Hassisen Koneen Tällä tiellä ison palan kurkkuun:
"Ja mä kävelen tätä tyhjää tietä
taloon, jota kodiksi kutsutaan,
vaikka siellä ei ole minulle ketään,
olen yksin tällä tyhjällä tiellä."
Kukahan piristäisi lohdutonta Nyytiä?!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti