Viikonloppu oli yhtä sukujuhlaa - omaa ja muiden. Vaarin syntymäpäiväjuhlat kulttuurimme kehdossa Turuus muodostuivat mielenkiintoisemmiksi kuin luulin. Jäin suosiolla passiivisemmaksi sivustaseuraajaksi kahden erilaisen suvun kohtaamisessa. Se oli kuin katselisi vanhanaikaista komediaa, jonka roolihahmot on veistetty tiukasti karikatyyreiksi. Tottakai itse esitin yhtä niistä : )
Sukulaisuutta tarjosi myös eilinen, ystävän viisihenkisen perheen muutto omakotitalosta toiseen. Siellä muuttolaatikoiden ympäröimässä, kodikkaassa keittiössä hääräillessä tunsin, kuinka elämä on läsnä. Se virtaa suonissa, kun vieressä tuhisee nelikuinen vauva, yläkertaan kannetaan isosiskon nukenrattaita ja isoveljen autorataa. Isän setä juttelee hassuja ja äidin veli on mukana auttamassa. Sanoinkin ääneen ystävälle, kuinka yksin eläminen ei ole mistään kotoisin.
Samalla, kun itse nautin, oli ystävä kaiken sen sählingin keskellä seuraa vailla ja yksinäinen.
Se on niin pienestä kiinni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti