Suk(k)ulointia

Viikonloppu oli yhtä sukujuhlaa - omaa ja muiden. Vaarin syntymäpäiväjuhlat kulttuurimme kehdossa Turuus muodostuivat mielenkiintoisemmiksi kuin luulin. Jäin suosiolla passiivisemmaksi sivustaseuraajaksi kahden erilaisen suvun kohtaamisessa. Se oli kuin katselisi vanhanaikaista komediaa, jonka roolihahmot on veistetty tiukasti karikatyyreiksi. Tottakai itse esitin yhtä niistä : )

Sukulaisuutta tarjosi myös eilinen, ystävän viisihenkisen perheen muutto omakotitalosta toiseen. Siellä muuttolaatikoiden ympäröimässä, kodikkaassa keittiössä hääräillessä tunsin, kuinka elämä on läsnä. Se virtaa suonissa, kun vieressä tuhisee nelikuinen vauva, yläkertaan kannetaan isosiskon nukenrattaita ja isoveljen autorataa. Isän setä juttelee hassuja ja äidin veli on mukana auttamassa. Sanoinkin ääneen ystävälle, kuinka yksin eläminen ei ole mistään kotoisin.

Samalla, kun itse nautin, oli ystävä kaiken sen sählingin keskellä seuraa vailla ja yksinäinen.

Se on niin pienestä kiinni.

Viikon pääasiat

Tällä viikolla veto on ollut veks. Sänky on houkuttanut aamusta iltaan, mutta varsinainen flunssa antaa vielä odottaa itseään. Kipeät ovat olleet myös pakkaset, joiden lisäksi ajatuksiin ei pahemmin muuta ole mahtunutkaan.

Tässä kuitenkin hajatelmia, jotka on kylmyyden lävistäneet:

1. Yhteinen koti. On jännää, kuinka moni kavereista on viime aikoina löytänyt niin sopivan kumppanin, että yhteisen kodin hankinta on houkuttanut toimimaan. Kodin perustamisessa kivointa on sen suunnittelu: kenen huonekalut lempataan, mikä tyyli on "meidän", istuuko Mariskooli futuristiseen olohuoneeseen, onko mummon vanhat ryijyt ja vintillä säilötyt verhot todellakin pakko ripustaa?! Kahden aikuisen (lue työssäkäyvän) yhteinen koti näyttää taatusti erilaiselta kuin juuri kotoa muuttaneen opiskelijapariskunnan. En malta odottaa, koska itse pääsen vastaavaan tilanteeseen!

2. Lomamatka. Tämä ajatus on pitänyt askeleen vakaana ja antanut edes muutaman hymyn valloittaa kasvot tänä muuten niin takkuisena aikana. Mutta miksi koko maailma haluaa viettää pääsiäistä poissa kotoaan?! Ja miksi lomabudjetti tuntuu aina liian pieneltä?

3. Kevät. Naistenlehdet ja vaatekaupat levittelevät silmien eteen väriloistoista kavalkadia: löysät paidat, keskivartaloa kasaan puristavat vyöt ja housut, pastellit ja vanhan ajan kengät. Jo pelkkä glossyjen lehtien plärääminen riittää: malttamattomuus on ottanut vallan! Tänne ja heti!

4. Työpaikan ihmissuhteet. Tai pikemminkin niiden puute. Siis kun työkaverien kemiat pelaa jatkuvaa tennismatsia, jossa match pointiin - saati tasapeliin - pääsy on harvinaisuus. Itse palloilee sitten siinä välissä, yrittää olla puuttumatta mutta huomaa, että kyseessä onkin enemmän kuin vähemmän myös oma jaksaminen ja työskentelymotivaatio.

5. Ajatus "siitä jostain, sitten joskus". Olen miettinyt harvinaisen useasti, että onko meillä kaikilla elämässä aikoja, jolloin toisaalta mitään ei tapahdu ja on siihen tyytyväinen, mutta samaan aikaan se häiritsee niin, ettei oikein mitään saakaan aikaiseksi. Että odottaa vain elämän alkamista. Muistan samanlaiset aatokset teini-iästä ja koitan siksipä pikaisesti saada pakan taas kasaan. Mikä on vaikeaa kaltaiselleni musta-valko-ihmiselle, joka ei siedä harmaan sävyjä muussa kuin esteettisessä mielessä...

Opettavaisia olleet nämä talven pimeimmät kuukaudet!

Allt som allt: onneksi aika menee huimaa vauhtia ja kohta on jo maaliskuu...

Valoa kohti, ystäväiseni!

Tänään tiesin syntyneeni Siperiaan

Yhyy... mua itkettää... mielikuvissa jo orastanut kevät vaihtui Siperian tundraan viimeistään tänä aamuna. Tukka kuurassa, huulirasva huulille vesittyneenä ja nenä valuen kipitin Mäkelänkatua ainoana ajatuksenani: "Täällä en loppuelämääni vietä!"

Elämänilo katoaa, tyssää kuin seinään mittarin näyttäessä -20 ja siihen pohjois- taimikälietuuli vielä kaupan päälle. Sitä poteroituu kotiin neljän seinän taistellessa lämpöhukkaa vastaan ja elättelee toivoa paremmasta.

Vaikka matka olikin KOHTI töitä, toi luureista kaikuva Hassisen Koneen Tällä tiellä ison palan kurkkuun:

"Ja mä kävelen tätä tyhjää tietä
taloon, jota kodiksi kutsutaan,
vaikka siellä ei ole minulle ketään,
olen yksin tällä tyhjällä tiellä."

Kukahan piristäisi lohdutonta Nyytiä?!

Spontaani runokilpailu

Tumppi haastoi mut riimittelemään postaamalla kivan runonpätkän. Koska molemmat runot on niin onnistuneen harrastajamaisia rimmailuissaan, esittelen ne täällä.

1. Fredagen är här (Tumppi)

Fredag är en riktigt bra dag
Jobbveckan slutar snart tänker jag

Ner till Åsa för att fixa lite prylar
Sedan till stan för att spela tennis så det ylar

Kristian kommer med upp till idag igen
Vi spelar nog lite o sover sen

Imorgon blir det ishockey att titta på
Roligt att göra något vi bröder två

Men det som verkligen saknas här hemma
Är min älskling som får allting att stämma.

2. Fredagen är här (Saara)

Jobbveckan närmar sig till slut
Jag räknar redan varje minut

Tills den stunden jag är ledig för en stund
Det känns som om det var värd flera kilo guld

Ikväll blir det springning i hallen
Det är verkligen bra för mig och hela kroppen

Sen är min färd mot lägenheten
Där jag får njuta av läckerheter alà toppkocken

Imorron hoppas jag att vakna sent
Bara för att känna hur jag har sovit lent

Det försvinner ändå halva nöjen och glädjen
Utan den som får mig att visa mina bästa leenden

Jag försöker inte att deppa
För det finns en som mig kan så fint peppa!!!


Runollista viikonloppua!

Alla hjärtans dag!

Jotenkin tykkään tästä päivästä enemmän toisella kotimaisella. On vaan niin mahdottoman ihanaa ajatella, että tänään sydämet sykkii myös mulle! Kiitos ystävilleni!

Och mitt hjärta slår särskilt starkt för dig, Kulti. Du som är lika göttig år efter år - oavsett vad som händer.

Tack för att du finns! Tack för att VI finns! Och tack till blomaffärer på nätet ; )

Kukkapuska heiluen painun kotiin. Enkä pane pahitteeksi muutamaa kateellista ilmettä, hehe.

Kokonaisuus ratkaisee - joohan?

Miksi mua aina hävettää suunnattomasti, kun printteri suoltaakin vahingossa väärän väristä tai kokoista sivua? Ja mikä kamalinta, kun joskus on painettu nappi pohjaan ennen kuin aivot ymmärtää tarpeen kohdistuvan vain yhteen ainokaiseen sivuun? Väriprintterihuoneesta sitten kasvot helakoina hipsin kiireen vilkkaa oman huoneen suojiin: "Ei kai kukaan huomannut?!"

Syyllisyys aiheutuu tietenkin armottomasta tuhlauksesta. On se vaan vielä kaukana tuo paperittoman toimiston ideaali näilläkin kulmilla. Syyllistä oloani helpottaakseni dyykkaan ärräpäitä päästellen oikeaan osoitteeseen toimistorakennuksen roskalavalla muiden minne sattuu heittämät roskat. Joku roti sentään!

Eniten kuitenkin sapettaa ne asennevammaiset
kah(s)vihuonekeskustelijat, joiden päähän ei vaan mahdu, että pienilläkin teoilla on suuri merkitys.

I det stora hela, alltså.

Trendilaji on syntynyt

Olen nyt kahden kerran konkari lajivaltauksessa nimeltä vesijuoksu. Samalla on tullut paikattua aukko kaupunkilaissivistyksessä, kun Yrjönkadun uimahalli on koettu. Perjantaialkuillan merkkitapahtumaksi noussut sessio on yllättänyt toimivuudellaan - eikä vähiten siksi, että halli on täynnä tuttuja. Neljän hengen seurueessa tuntuu, että joku moikkaa joka toista vastaantulijaa. Saunan lauteella törmään ihmiseen, jota en ole seitsemään vuoteen nähnyt ja viereiselllä kaistalla kauhoo vielä kaukaisemmat tutut naamat eli omat tutorit.
On meillä suomalaisilla syytä ylpeyteen, kun taas on tullut lanseerattua laji, joka saa uimahallikammoisimmatkin Ykälle, perjantaista toiseen.