Uutta vuotta on tässä kokeiltu viikon verran. Puolentoista viikon lomalta palanneena olen taas totutellut elämistä yksin. Ei siinä muuten mitään, mutta kun ruumis ei ymmärrä ottaa iisisti, vaan aiheuttaa yöllisiä paniikkikohtauksia ja itkutuhruja tyynyyn. Aion kyllä ryhdistäytyä.
Tämän illan kolmikymppiset toimikoon porttina uuteen alkuun. Siitä iso kiitos, että jotkut oikeesti jaksaa järkätä kemut tuon kummallisen kolmenollan kunniaksi.
Vuosi on kulunut täällä blogissa harvakseltaan vieraillessa. Paljon on tapahtunut, mutta bloggaaminen ei kuitenkaan ole muuttunut osaksi arkea. Jotenkin tänne ajautuu aina silloin, kun a) ei ole muutakaan tekemistä ja b) haluaa valittaa asioista. Sinänsä ihan kiva kavereita kohtaan, ettei niiden tartte kuulla moneen kertaan samoja sanoja, kun voin purkaa ne täällä, heh.
Olisko sitä jotakin uuden vuoden lupauksia? Hmmm...lupaan olla itselleni armollinen, mutta samaan aikaan pistää itseni töihin niiden tärkeiden asioiden suhteen, jotka ainakin Tumppi tietää.
Yksi asia on tänään häirinnyt mieltä. Luin aamun lehdestä lääkärin mielipiteitä siitä, mikseivät opiskelijat uskalla tehdä lapsia opiskeluaikana. Siinä aika suoraan osoitettiin syyttävää sormea niitä tyhmiä kolmikymppisiä kohtaan, jotka on vaan skipanneet perheenperustamisen hamaan tulevaisuuteen ilman, että olisivat miettineet, kuinka hankalaa lapsen saanti voi olla. HÄRÄNPASKAT, ihan kuin noita asioita ei melkein kaverin kuin kaverin kanssa tässä oltais mietitty!!! Kiitos vaan sillekin asiantuntevalle lääkärille ymmärryksestä, grrrrrrrrrrrrrr.
Perheen perustaminen ei kuitenkaan ole asia, josta tehtäisiin lupauksia vuoden vaihtumisen varjolla. Tapahtukoon nämä asiat ennemminkin omalla painollaan.
Vuoden parasta antia on ollut suvun kasvu. On aivan ihanaa, että rakas pikkuveli on nelihenkisen perheen pää!
Pikkuveljeen liittyen: lehdestä luin myös, että isosiskon kanssa kasvaneet miehet olisivat herkempiä ja ymmärtäväisempiä. Pitää varmasti paikkansa.
Herkkyys ja ymmärrys kunniaan.
lauantaina, tammikuuta 06, 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti