Tänään sit vietetään kaimani polttareita. Paperilla meininki ei päätä huimaa, mutta voihan se yltyä vaikka millaseksi hauskanpidoksi (positiivisuus kunniaan!) Aurinko paistaa ainakin siihen malliin, ettei tartte mököttää.
Sain jo varaslähdön työkuvioihin, kun lupauduin kääntämään yhtä tiedotetta tässä viikonlopun puhteiksi. Viikko alkaa muutenkin vauhdikkaasti tiedotustilaisuudella ja hallituksen kokouksella. Ei pehmeää laskua ; )
Mutta sellainen tulee onneks henkisellä puolella, kun Tumppi viipyy kaupungissa 2 viikkoa, ja lennetään sitten yhessä Göteborgiin häihin. Onkin aikaa, kun viimeks ollaan hengattu Helsingissä!
Lehdessä oli perjantain kunniaksi riitelyneuvoja. Siinä annettiin todellakin kädestä pitäen vinkkejä riidan starttaamiseen niille raukoille, joilta tuo jalo taito on jäänyt uupumaan. Yleensä kun sen oppii jo kotona... Aasinsiltana aiheeseen eilinen huomioni äidistä ja teini-ikäisestä tyttärestä, jotka kaikessa harmoniassa yhdessä jumppasi samalla tunnilla. Tuli vahvasti oma teiniangsti ja huonotuulisuus mieleen; mistähän sekin kaikki oli lähtöisin??? Joka tapauksessa hatunnosto heille kahdelle, tuollainen maltillisuus on kunnioitettavaa!
Ens viikolla siis blogitan jo kotikonnuilta. Ajatus ei ihan vielä kanna niin pitkälle, mutta on sitä ennenkin sopeuduttu nopeasti.
Viihteellistä viikonloppua!
perjantaina, helmikuuta 24, 2006
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Keep up the good work » »
Very nice site! White page phone number listing Pci video card comparison lexapro and vitamin b 12 26buy ambien Kinds of job women have in country jordan Mpio &aposs mp3 players Wheelchair+aerobics play free slots Auto insurance cheap
Lähetä kommentti