Lehti herätti

Kyllä auringonpaiste voi sitten muuttaa koko olemuksen! Tänään tuntuu siltä kuin jaksaisin mitä vain!

Aamun lehti on kumma juttu: toisinaan sen lukaisee ajatuksetta ja sitten joskus se on täynnä mielenkiintoista sisältöä. Täällä Göteborgissa olen tiedostamatta odottanut, koska Lehti rupeaa ruotimaan ruotsalaisuutta ja yhteiskunnan tilaa. Epäkohdat kun on tuntuneet olevan ulkomaiden vitsauksia tai mielipidekirjoittajan painomustehuutoa.

Alkuviikko on tehnyt poikkeuksen, kun Lehti nosti esiin vanhusten huonon hoitotilanteen. Kirjoittelu muistuttaa melko tarkoin sukulaisteni kiroilua Helsingin kaupungin byrokratiamuurin suhteen. Olenkin epäillyt, miksi täällä olisivat asiat kovin paljon paremmin? Onhan Ruotsissa väestörakenne samalla tavalla kallellaan. Kun mietin omaa lähipiiriäni täällä, on jokaisella alle tai päälle kolmikymppisellä niskassaan satojen tuhansien kruunujen opintolaina, jonka maksuperusteet vasta 2001 muuttuivat sellaisiksi, että lainan saa elinaikanaan maksettua. Luulisi todellakin moisen verottavan verovaroja vanhusten hoidolta. Ja näinhän se on. Samanlaiset jonot hoitolaitoksiin ja yhtäläiset huonot kokemukset kotihoidon riittämättömistä voimavaroista ovat siis arkipäivää myös Ruotsin länsirannikolla.

Aamun lehdessä kiinnitin huomioni myös juttuun, jossa toimittaja-kirjailija Katarina Bjärvall puhuu tuoreiden vanhempien tarpeesta rakentaa identiteettiään lastentarvikkeiden varaan. Koin varsinaisen ahaa-elämyksen, koska olen täällä Ruotsissa monesti miettinyt, kuinka nykyajan lapset oppivat kuluttamisen tavat jo äidinmaidosta. Jos vanhemmilla on tarve korostaa esimerkiksi hyvää tulotasoaan kalliimmilla mahdollisilla lastenvaunuilla ja merkkivaatteilla (itselleen ja vauvalleen), minkälaisen mallin he lapsilleen antavat?
Mielenkiintoista on myös kulutukseen käytetty aika, joka voi olla niin suuri, että se aiheuttaa jo ajanpuutetta muulta vapaa-ajalta.

Kun lapsi sitten kasvaa leikki-ikäiseksi, aloittaa tarhan ja myöhemmin koulun, tulee kavereista (mainonnan lisäksi) vaikuttajia, joiden leluihin ja vaatteisiin lapsi itseään vertaa ja joilta hän oppii kulutustapoja. Mua huolestuttaa todella ilmapiiri, jossa identiteettikamppailua käydään Urban Jungle -lastenvaunujen avulla. Kenellä silloin riittää aikaa kuulostella lapsen oikeita tarpeita?

Puhumattakaan kulutuskulttuurin ilmapiirin vaikutuksesta vanhusten hyvinvointiin. Kun jotenkin tuntuu, etteivät kulutuksella kiertoon lähtevät rahat tässä ajatusilmapiirissä ainakaan vanhustenhoitoon päädy. Kuka kertoisi, minne ne päätyvät?

P.S. Ketjua voisi jatkaa koululaisista teini-ikäisiksi, joiden varustelutaso on välillä huolestuttavan korkealla. Identiteettiä on siis mahdollista rakentaa myös Canada Goosen varaan :(