Syksyn taikaa

Kahdeksan kuukautta on nyt vierähtänyt täällä länsirannikolla. Töissäkin on tullut oltua nyt paria viikkoa vaille puoli vuotta. Kaikki on näennäisesti jo rutiinia, elämä asettunut uomiinsa. Jos ajattelee sitä, mikä kaikki on tänä aikana ollut mulle uutta, on lista aika pitkä. Uusi koti, uusi työpaikka, uudet kollegat, uudet kaverit, uudet maisemat, uudet kahvipöytäkeskustelut, uusi tapa kommunikoida, uudet vakioreitit, uusi lähikauppa jne. jne.

Kuitenkaan ei tunnu siltä kuin olisin itse kovinkaan uudistunut. Joko kyseessä on defenssiivinen ajattelu tai se, että olen kokeillut pysyä itse paikoillaan kaiken muun liikkuessa. En ole aivan vielä päättänyt, kumpi on parempi vaihtoehto: taipua ja muokkautua ympäristönsä kaltaiseksi vai pysyä omalla tiellään törmäysriskeistä huolimatta?

Parin viikon takainen syntymäpäivä aiheutti jo tutuksi käynyttä levottomuutta, jonka toivon taittuvan syksyn pimeydessä. Toiset käyvät levottomina kevään valon iskiessä, mutta mulle syksy on monella tavoin levottomampi. Pitäisi keksiä sitä ja tätä, olla harrastamassa ja virikkeitä hakemassa samalla, kun putoavat lehdet aiheuttaa säkkimäisen olotilan, joka ei taltu muulla kuin extraunilla ja illoilla sohvan uumenissa. Ja niistä aiheutuu sitten lisää levottomuutta, kun tuntuu, että elämä on tätä kaiken aikaa. Sitten yritän viikon olla aktiivinen kalenterin täyttäjä ja sosiaalinen kone, joka kulkee junan lailla.

Opettelen edelleen Kultaisen Keskitien kävelyä, reittiä, joka ei johda ennenaikaiseen keski-ikään muttei myöskään takaisin teinitytön rooliin. Katsellen syksyn väriloistoa ja luonnon valmistautumista kaikessa rauhassa, ilman paniikkia, tulevaan talveen. Otan mallia viisaista puista, jotka pudottavat sen, mitä eivät talven aikana tarvitse ja kasvattavat sen uudestaan kevään auringon taas paistaessa kirkkaammin.

Ei elämä sen kummempaa ole kuin luonnon kiertokulku - molemmat hämmästyttävät yhtä lailla omalla monimutkaisuudellaan. Kuitenkin se, mikä on monimutkaista, on samalla yksinkertaista, kun muistaa nähdä metsän puilta.

Vielä on kesää jäljellä?

Tauon jälkeen blogini alkaa jälleen ilmestyä. Kesän pakollinen tuplanumero jäi väliin, mutta voin vakuuttaa, että syynä ei ole ollut tapahtumapula.

Tähän väliin tekee kovasti mieli siteerata Ruotsin virallista iskelmäkunkkua Thomas Lediniä: Sommaren är kort, det mesta regnar bort... Juuri näin kävi.

Ihana, rento ja kesäinen fiilis vaihtui sateen mukana viluiseen ja nuhaiseen. Töihin paluu ei siis tänä vuonna sujunut lainkaan suunnitelmien mukaan; en saapunut työmaalle täynnä tarmoa, vaan sekalaisen pöllähtäneenä. Eilen oli pakko lähteä kotiin sairastamaan. Mikään ei ole yhtä epätodellista kuin flunssapöhnäinen olo: kaikki tapahtuu kuin unessa.

Unenomainen on myös huominen päivä, kun saadaan avaimet uuteen kotiin! Ehkä sitten alkaa oikeasti tuntua siltä, että muutto on pian käsillä. Odotan todella sitä, että pian ympärillä on tilaa, kauneutta ja vain sellaista, josta oikeasti tykkään. Kaikki muu siivilöityy pois muutossa.

Päivän lehti lupaa ikävää keliä viikonlopulle. Synkkä uutinen kaupungissa toista vuotta järjestettävän festarin kannalta. Ja etenkin siksi, että bästis ja sen kille saapuu huomenna Oslosta. Mutta eipä mikään ennenkään ole ilmoista ollut kiinni: sen osoitti viimeksi kesäkuinen Suomen-reissu.

Toivottavasti huomenna tuntuu ihan huipulta: avata ovi eteiseen, jonne tulen astumaan monesti - mutta vain kerran se on ensimmäinen kerta.

Suomen kesä

Loma. Juhannus. Suku. Kaverit. Sauna. Grilli. Tanssi. Juhlat. Ikävä. Tunteet. Ilo. Onnistuminen.

Ja haluaa heti takaisin. Ei ole helppoa putkahtaa keskeltä Suomen suvea ja ihanaa joutilaisuutta takaisin tänne ja töiden kiemuroihin, jotka kaikesta päätellen eivät sittenkään taida olla niin mua varten. Kunpa saisi koko suvun ja kaikki kaverit tänne, niin meillä olis mahtava kesä tiedossa.

Eikä uneton yö loman vikana päivänä helpota sekavaa olotilaa. Muistona sata hyttysen ja yksi serkun purema. Sekä nauramisesta kipeä vatsa - ehkä hieman itkustakin kouristellut.

Elämä jatkuu, kesä samoin. Mutta mikään ei vedä vertoja sille ololle, kun voi sanoa mitä tahansa ja tietää, että vastassa on ymmärrys, joka ei riipu pelkistä sanoista vaan kumpuaa jostakin hyvinhyvin paljon syvemmältä.

Suomalainen sielunmaisema lipui auton lasista ohi samalla, kun V-M Loiri tulkitsi Suomi-hittejä. Melankoliaa ja ah, niin läheistä. Eikä lainkaan siirappista, vaikka toisin voisi kuvitella.

Eläköön ne pienet ihmisten väliset erot! Eläköön se, että yhdessä paikassa voi olla samalla myös toisessa. Eläköön se, että Valtteri osaa possessiivisuffiksin ja että Juho hymyili mulle ekaa kertaa kunnolla. Eläköön se, ettei juttu lopu koskaan vaikka hiljaisuuskin on olemassa. Eläköön oma paikka siellä, minne aina voi saapua uudestaan - ja alkaa siitä mihin jäätiin.

Suomen kesä, teit juuri sen mitä toivoin - ja sen mitä pelkäsin.

Samma på svenska: Borta bra, men hemma bäst!

Hah, den föregående posting har lite felaktig rubrik, för det är bara nu SOMMAREN verkligen är här! Den gångna veckan har vi gått i riktig sommarvärme så att inne- och utetemperaturen konstant tävlar om vinnartiteln. Nu när klockan är över 22 så hemma hos oss är det närmare 40 och ute är det bara 20. På dagen är det tvärtom.

Jämföringar mellan ute- och inneutrymmen är riktigt passande även när man tänker på vad som har rymts i dessa veckor. Vår nya hobby, lägenhetsvisningar, har hållt oss i sina fingrar - ända tills gårdagens klimax. Alltså på riktigt (trummorna trummar!!!): vi gjorde igår affärer om en alldeles härlig lägenhet! Om ett riktigt HEM. Om en ny början. Om en rejäl etapp på vägen mot vuxenhet. Vi får göra ett alldeles eget bo, fixa saker och ting precis som vi själva vill. O la laa!

Och det känns helt hundra som om denna gången är det ännu finare att komma till mål - än vad det är under själva resan!

Välkommen hem till oss - vi flyttar i augusti!

(Bilderna är från vår grymma mäklarfirmas katalog www.alvhemmakleri.se/)

Oma koti kullan kallis

Heh, tuo edellisen postauksen otsikko on sinänsä harhaan johtava, että nyt se KESÄ vasta on täällä! Viimenen viikko on menty hellelukemissa niin, että sisä- ja ulkolämpötila käy jatkuvaa kisailua voittajasta. Nyt kun kello on yli 22, täällä meillä sisällä on jotain 40 astetta ja ulkona sentään vaan 20. Päivällä on toisin päin.

Ulko- ja sisätilan vertaukset osuu aika nappiin, kun ajattelee mitä näihin viime viikkoihin on mahtunut. Uusi harrastuksemme, asuntonäytöt, on pitänyt meidät näpeissään - eiliseen kliimaksiin saakka. Siis ihan oikeasti (rumpujen tärinää ja päristystä!!!): me tehtiin eilen kaupat aivan ihanasta asunnosta! Oikeasta KODISTA. Uudesta alusta. Aikuistumisen selvästä etapista. Päästään tekemään seinien sisälle oma pesä, laittamaan hommat juuri niin kuin halutaan. Oiettä!

Ja on aivan satavarmasti sellainen olo, että tällä kertaa maaliin pääsy on vielä matkantekoakin hienompaa!

Tervetuloa kylään - muutto on elokuussa!

(Kuvat on mahtavan kiinteistönvälitysfirman katalogista www.alvhemmakleri.se)

Kesätunnelmia

Vapusta kaikki alkoi.

Parin viikon välein päivitettynä tämä blogin pito ei oikein toimi. Tai ainakin siinä ajassa ehtii vuodenaika vaihtua vähintään kerran. Viime viikon puolivälissä elohopea kohosi ihkaoikeisiin kesälukemiin, mikä aiheutti hysteerisen vaatteidenpudotuksen ruotsalaisissa. Yhdessä yössä kaulahuivit vaihtuivat bikineihin ja kaikkialla, missä nurmikkoa vähänkin vihertää, löytää nämä takuulla sinne levittämään raajansa kohti aurinkoa.

Äiti on vapun jälkeisellä ajanjaksolla ollut kylässä. Päästiin ihailemaan saaristomaisemia, keväisen botaniskan kukkaloistoa ja aistimaan heräävää kaupunkia.

Kesäkausi on korkattu myös terassin puolella. On se vaan kumma, kuinka ekat lämpimät kelit osuu suoraan oluhermoon: huurteinen maistuu paremmalta kuin koskaan. Ja kun koko kaupunki mielii samaa nautintoa, on olo aika kingi hymyilevien ihmisten seurassa.

Viikonloppuna juhlittiin mun edeltäjän läksiäisiä. Enää pari viikkoa ja mun henkinen mentor on poissa. Sitten vasta punnitaan, onko musta kosmetiikkamaailman hengenluojaksi. Juhlat tarjos mulle mukavan yllätyksen siitä, kuinka parikyt vuotta ei tunnu missään silloin, kun ollaan samassa veneessä. Kun työnantaja pyörittää kummallista karusellia, tulee kokemuksesta kovaa valuuttaa. Tällaiselle uteliaalle hännystelijälle on myös mahtavaa kuulla kaikenlaisista elämistä ja tarkkailla, kuinka ihmiset on sellaisella salaperäisellä tavalla niin kovin erilaisia kuin kotona. Jännityksellä odotan, koska tarkkailijan silmät kääntyy toisinpäin.

Ainiin, mahtihomma: työ kuljettaa mut Helsinkiin kuun vika viikonloppuna! Suomi-kontaktit kunniaan, varsinkin, kun mun ei misssään nimessä ole tarkoitus katkaista napanuoraa - jos musta on kiinni niin ei koskaan.

Omaa elämäänsä elävä kuvasarja kertokoon tarinaa, kuinka Wappuskumpasta tuli into hyppiä saaristossa ja kuinka luonnosta voi nauttia sekä koivun että muutaman tunnin ikäisten hirvenvasojen kera.

Kevät tuli ja toi työn tullessaan

Lukaisin äsken edellisen bloggaukseni - ja huokaisin helpotuksesta. Niin nopeasti sitä tottuu uuteen tilanteeseen eli siihen, että mulla nyt vihdoin ON työpaikka!!! Viikko sitten käärin hihani ja matkasin Mölndaliin, aloitin uudet aamurutiinit eli kukonlaulun aikaan ylös ja ratikka-bussiyhdistelmällä töihin. Maailma on aivan eri kuin Pasilassa: keskelle peltoa on rakennettu jenkkimalliin hulppea toimistorakennus, jonka katossa tuikkii suurensuuret kristallikruunut. Heh, on vähän oppimista työn lisäksi kulttuurissa.

Mutta joo, muuten on ajatukset täyttyny aika lailla asuntoasioista viime aikoina. (Ja tietty tosta mahtavasta luonnosta, joka kukkiipuskeevihertää, jee).

Ollaan käyty näytöissä ja ihmetelty, kuinka mahtavasti ihmiset asuu - ja sit vielä haluaa muuttaa pois niistä ihanista kämpistään!

Näin täällä elämä rullaa. Kolmen viikon nakkihommapestistä jäi käteen pari kivaa suomalaistyttöä, joiden kanssa on mukava pölistä suomea, kun muut ei tajua. Välillä on hirmu ikävä Suomeen, mutta sitten muistutan itseäni siitä, etten voi aina olla haikailemassa muualle. Pidin itselleni jo puhuttelun aiheesta minä ja kosmetiikkamaailma, mikä auttoi kummasti pistämään asioita järjestykseen. Ei aina voi olla pelastamassa maailmaa. Juuri nyt riittää, kun saan olla pelastamassa itseni yksinäisiltä päiviltä täällä kotikonttorilla.

Mutta ei musta kävelevää meikkipäätä kuitenkaan tule. Olkaa huoleti.